perjantai 22. heinäkuuta 2011

Maajoukkuekarsinnat ja treenailua

Vuoden isoimmat kekkerit on ohi ja Suomella on uusi agilityn maajoukkue, joka suuntaa lokakuussa Ranskaan ottamaan mittaa muista huipuista. Tällä kertaa me jäädään matkasta pois, joka ei kylläkään tullut yllätyksenä, sen verran on ajatukset ollut opiskelussa viimisen puol vuotta että agility on jääny toiselle sijalle. Mutta oli kyllä hienoa päästä Ricon kanssa taas mukaan näihin kisoihin, joissa tunnelma on pikkasen eri kun tavallisissa kyläkisoissa. Tänä vuonna jo lauantai oli hurjan jännittävä! Lauantaille päättyi valitettavasti jo meijänki matka, ei päästy sunnuntaille jatkoon keräämään pisteitä uusien sääntöjen mukaan.

Ekalla radalla jäi yksi askel jaakotuksessa ottamatta kohti putkea, joten Rico luuli että haluan sen mun ja siivekkeen väliin vaikka tarkotus oli ottaa Rico toiselle puolelle :( tässä sitä nähtiin taas miten pienestä agility välillä on kiinni ja etenkin kun on koira joka jo pienistä vihjeistä tietää tai luulee tietävänsä mitä haluan ja lähtee sitä tekemään jollei muuta informaatiota tule. Ennen kun siis ehdin tajuta mihin se koira katosi oli se sujahtanut väärään päähän putkea joka olis loogisesti Ricon järjestyksen mukaan suoritettu seuraavaks.

Jouduttiin/päästiin siis tekemään vielä lauantain toinenkin rata, kun eka päättyi nopeaan hyllyyn. Tokalla radalla taas näky se etten oikeen luota niistoihin vaan teen mielummin takaakiertona, vaikkei pitäs. Ja kiireessä kun tullaan johonkin tilanteeseen ja taas lähetään kiireellä pitäis koiran silti malttaa mennä se este minkä siinä kiireen keskellä oon näyttäny. Tällä radalla keppien jälkeen tuli kielto seuraavalta hypyltä kun kiireessä lähetin takaakiertoon ja sit koitin ehtiä seuraavan hypyn taakse hyppylinjalta pois. Tältä jälkimmäiseltä hypyltä rima vielä kiellon jälkeen kun olin ihan tiellä uusinnan vuoksi. Mutta hyvä rata muuten, on se niin ihanaa kun on koira joka osaa :) Ihan huippua oli kisata sen kanssa! Karsinnoista tuli nyt opittua se että pitää olla oikeesti huolellisempi, oon ihan liikaa tehny tyhmiä huolimattomuusvirheitä viime aikoina :/

Seuraavaksi kisataan sitten kotikisoissa PM-kisojen yhteydessä ja sen jälkeen palataan takasin Ruotsiim ja mennään heti kisaamaan ;) Julia ja Santtu lähtee onneks kaveriks hakemaan Onnille ja Hanille valiotitteleitä :)

Tällä viikolla takana muutamat treenit helteestä huolimatta, kesäiltoina on niin ihana treenailla, ei melkeen malttais lähteä kotio ollenkaan! Kontaktien "hullurinki" ti oli ihan huippuhyvä, Riksa meni hyvällä fiiliksellä alastuloille kun juostiin kontaktilta toiselle, välissä yks hyppy. To tehtiin Jampan treenirata, twistiin nyt opetettava lisää varmuutta, liian usein jättää hyppäämättä kun jatkan eteenpäin liikettä. Teen siitä "tempun", niin haasteellsia harjotuksia että oikeesti joutuu miettimään mitä siltä haluan ja että iskostuu mieleen että kierrettäessä hypätään aina se hyppy. Lisäks joku oli tehnyt jonkun karsintaradan alun (en muista mikä rata numeroltaan) joka tehtiin muutamaan kertaan, toimi molemmilla tavoilla hyvin :))

Huomenna mennään mökille rentoutumaan, koirat pääsee uimaan ja Riksa tekemään vepeä ala Heidi ;)

torstai 7. heinäkuuta 2011

Kokkolan perinteinen KLAG


Viime viikonloppuna oltiin parin vuoden tauon jälkeen Kokkalassa, Klagissa kisaamassa. Viimeksi on oltu siellä kun Cindy vielä kisasi ja Rippana oli ihan piskunen pentu. Eli kesällä 2007. Paikkana oli sama leirintäalue ja kisat suju tosi kivasti, ainut miinus lähtö/maali alueen ahtaus etenki toisella kentällä. Hiukan hirvitti ajaa koko matkaa yksin ja pitkän työviikon päätteeksi, mutta hyvinhän sen jaksoi kun pariin kertaan pysähdyttiin pikauinnille koirien kanssa, koirat siis ui en minä ;) Matka oli sen verran pitkä et sääkin ehti vaihtua pariin otteeseen kaatosade, ukkosesta helteeseen :D

Sen verran ilmeisesti matka tuntu, että perjantain radalla lähetin koiran oikeen hienosti väärään päähän putkea, hups. Eikä tämä ollut ainut rata, jossa keskittyminen oli kehnoa, vaan kaikki radat oli vähän säätöä kun ohjaaja oli puol nukuksissa. Videot ei siis oo julkasukelpoista materiaalia ;D Tehtiin me sit kuitenki kaks nollaa väenväkisin, molemmat sijotuksilla 3. Toisella näistä olis mun mielestä kyllä pitäny tulla kielto kun kierrätin koiran mun ympäri yhessä kohtaa kun oltiin hiukan hukassa. Mutta tuomari sen päätöksen tekee. Ja en valita, nyt ens vuoden SM-kisoista puuttuu enää yks nolla :) Ei siis tarvii stressata että pitäs ehtiä syksyllä/talvella kisata täällä tai Ruotsissa.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu Kokkolassa oli oikein mukava vaikken matkaseuraa saanukaan, kisapaikalla kun kuitenkin oli tuttuja :) Kiitos vielä Jonnalle pikashoppailu seurasta :) Pakkohan munkin oli sit väkisin jotain ostaa.

Nyt ois sitten enää viikko karsintoihin, vaikkei ollenkaan tunnu siltä. Treenattu ollaan niin vähän että oikeen hävettää :D Odotukset on siis sen mukaset, mutta ihanaa silti päästä mukaan osallistumaan ja kaikkemme me annetaan joka tapauksessa eikä himmailla! :)