Treenaamista enemmän kun koko syksynä yhteensä!

Kuva: Henri Luomala

Kyllä, vihdoinkin ollaan päästy harjoittelemaan Uppsalassa talviharjottelupaikassa, heppamaneesissa kun mulla on ollut aikaa ja oon saanut aikaseksi ostaa kausikortin sinne!
Näin lukukauden alussa oli eka viikko vähän rauhallisempaa niin ehdittiin kahteen otteeseen tällä viikolla hallille treenailemaan :) Toivon mukaan ehditään myös muuten talven aikana! Suurkiitos kuuluu Malinille ja Julialle, joiden kanssa käyty treenaamassa, sillä molemmilla on oma auto. Sillä matka hallille ja takaisin käy niin paljon nopeemmin että löytyy aikaa treenaamiseen.

Treeniaiheena oli tiistaina eri tekniikoiden palkkailu ja kontaktit plus pieni radan pätkä. Tekniikat tuntuu jotenkin huonommin toimivilta kun ennen josta johtuen tarkoituksena palkkailla paljon niitä ja pieniä pätkiä talven aikana. Näihin liittyen oikeeta hyppytyyliä, kun jarrutetaan niin jarrutetaan ja kun saa hypätä pitkälle niin antaa mennä. Ja tää sopii suunnitelmaan hyvin ottaen huomioon että luultavasti paljon treenataan jatkossa yhdessä kaverin kanssa joka alottelee agilityä nuoren koiransa kanssa. Voidaan siis tehdä näitä perustreenejä yhdessä. Back to basics siis talven plan :)

Torstaina lähdettiin hetken mielijohteesta hallille pitkän lenkin sijaan. Tällä kertaa rakensin pienen radan jota tehtiin Ricon kanssa kontaktien lisäksi. Rico toimi myös tekniikka opettajana Julialle :) Hyvin se onnistuu vaikka koira ei ymmärrä sanaakaan ruotsia ja ohjaaja ei sanaakaan suomea ;)
Rico oli pätevä koutsi ja toimi hienosti Julian kanssa :)

Joululomalla Suomessa

Iloisempiakin asioita on onneksi tapahtunut viime päivityksien jälkeen..

Jouluna oltiin Suomessa runsaat 3 viikkoa kun otin varaslähdön koulusta, jotta päästäisiin Ricon kanssa kisaamaan Hyvinkäälle :)

Oli hyvin outoa mennä agilityhallille ja suoraan kisoihin kun talvikauden alkamisen jälkeen, ts. halliin siirtymisen jälkeen, ei olla treenattu kun kerran ja yhdet kisat siihen päälle. Sanotaanko että hiukan pelotti miten meidän käy, sekoaako koira tyystin ja osaanko mä ollenkaan enää ohjata :D
Aikaa treenaamiseen ennen kisoja ei ollut kun samana päivänä kun Suomeen saavuttiin oltiin jo kisaamassa ;)

Ja kyllä se vaan niin on että lahjattomat treenaa! ;) Ekalta radalta nolla (joskaan ei ihan parhaimpia suorituksia mihin pystytään) ja sijoitus 2. Juhan ja Gaian jälkeen! :) Super Riksa! <3 Sekä ohjaaja että koira tuli maaliin kieli vyön alla ja Rico näytti siltä että on ihan hapoilla :D
Pitkä kävelylenkki ennen toista starttia oli siis paikallaan..
Tässä rata Tumpin kuvaamana:
http://www.youtube.com/watch?v=GeB7CUwLFKg&feature=plcp&context=C345884dUDOEgsToPDskJrYbtX_15tBSuzM0AF2R9E
Kiitos Tumppi!

Toka ja kolmas rata meni myöskin yllättävän hyvin, joitain pikkuvirheitä sieltä sun täältä. Tai no vähän suurempiakin mun kohdalla :D kuten jommalla kummalla radalla (en muista kumpi) heti tokan hypyn takaakiertoon lähetyksen epäonnistuminen :D :D Mutta ei voinut kun nauraa omalle mokalle! :D (jossain se treenaamattomuuskin näkyy)
Ja sen lisäksi Rico veteli yhdessä putkessa nurin kun oli ilmeisesti liukasta? Tuli jopa takasin samasta päästä kun oli mennyt sisään kompuroinnin jälkeen...ööö 3-luokan koira? :D Ei tosin ollut ainut koira joka näin teki, kaikilla kesti siinä putkessa todella kauan joten pistetään putken piikkiin.

Toiset kisat kisattiin Lempäälässä viimisenä viikonloppuna ennen kotiinlähtöä. Lähtökohdat kisaamiselle ei olleet kovin kivat kun ite olin koko viikon maannut kuumeessa ja kamalassa flunssassa kotona :S Kisapäivänä edelleen nokka ihan tukossa ja ääni poissa joten käytiin Santun kanssa ennen lähtöä Att:n hallilla, jossa Santtu treenas Ricoa siltä varalta että saa juosta mun sijaan. Täytyy kyllä sanoa että on upeaa nähdä kun oma koira tekee töitä jonkun toisen kanssa! Ei sitä itse ohjatessaan aina näe miten äärettömän hienon koiran sitä omistaa, mutta kun saa kentän reunalta katsoa ja ihastella sen taas näkee ihan eri tavalla! On se vaan niin <3 parempaa en voisi saada :) menee niin lujaa ja kääntyy ihan bueno! Ainut miinus kontaktit ja niistä saan syyttää vaan ja ainoastaan itseäni..

Ahneus iski kuitenkin kisapaikalla ja päätin itse juosta vaikka pää kolmantena jalkana ainakin ekan radan ;)
Hieman tahmeaa menoa omalta osalta, liikkuminen laiskaa (ymmärrettävästi kyllä), mutta ei mitään sen suurempia mokia ja nollahan sieltä tipahti taas :) Tällä suorituksella irtosi myös luokkavoitto, joten vuosi aloitettiin niinkin hienosti kun nollavoitolla! :)
Rico jatko kepeillä hienosti pujottelua vaikka liukastu aika pahasti ekan välin jälkeen.
http://www.youtube.com/watch?v=0NDdSQrQeEU

Kun oli nolla pohjalla niin en sitten malttanut jäädä pois toiseltakaan radalta tuplanollan toivossa :D se kun on ainut tuloksista mitä ei kelpuuteta ulkomailta ja suomeen ei kovin usein päästä kisaamaan.
Muuten hyvä ja sujuva rata mutta mulle sattu pieni ajatusvirhe ja aiheutin yhden riman pudotuksen ennen puomia olevalta hypyltä :/ Jotenkin ajattelin että täytyy kääntää koiraa jo ennen hyppyä jotta tietää että käännytään mutta välimatka puomille oli sen verran pitkä että oli ihan turha ja sai vaan Ricon ihmettelemään minne oikeen ollaan menossa. Tyhmä minä.
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=YXaBJyAaP20

Täytyy kyllä sanoa että joululoman aikana nautin taas äärettömästi agilityn treenaamisesta ja kisaamisesta kun tavoitepaineet on poissa ja muistan pitää hauskaa! Mitä sitten jollei aina onnistu, pääasia että molemmat nauttii yhdessä työskentelystä! :)
Siinä muistettavaa vuodelle 2012!

Elämäni kelpie on poissa :'(

Kuvat: Sirpa Saari

Kun perheeseen hankitaan lemmikki ollaan siitä tietoisia, että nämä karvaset, aina niin iloiset perheenjäsenet ei valitettavasti ole täällä meidän kanssa niin pitkään kuin me. Jossain vaiheessa tulee se hetki kun on aika hyvästellä rakas ystävä, hetki johon ei koskaan ole valmis, hetki joka aina tulee liian pian. Jälkeenpäin toivotaan, että kunpa olisi saanut olla yhdessä vielä hetken pidempään...

Ennen joulua jouduin tekemään elämäni kamalimman ja vaikeimman päätöksen, päätöksen joka vieläkin tuntuu osittain niin väärältä, viiltää sydäntä, satuttaa ja saa kyyneleet silmiin. Cindyn oli aika jättää meidät, päästä ikuiseen uneen, taivaan agilitykentille kirmaamaan ja kissoja jahtaamaan.. <3

Cindyllä todettiin kohtutulehdus. Oireet tulivat ihan yllättäen ja mentiin heti lääkäriin. Ymmärsin että nyt on jokin pahasti vialla, koira joka ei yleensä näytä kipujaan käyttäytyi todella oudosti, herätti keskellä yötä tullen vinkumaan mun luo, hätääntyneenä että jokin on vialla. Cindy tärisi ja läähätti kuin olisi ollut pahin helleyö kesällä, oli levoton eikä malttanut nukkua. Päivällä todettiin tulehdus. Purskahdin itkuun heti lääkärissä eikä kyynelille tullut loppua..Antibioottikuuri ja suositus että leikkaukseen pikimmiten. Muutaman päivän mietin eri vaihtoehtoja, millä saisin Cindyn Suomeen leikattavaksi kun Ruotsissa leikkaus olisi ollut kaksinverroin kalliimpi mitä Suomessa, voisiko odottaa kunnes mennään jouluksi Suomeen. Kun Cindyä seurasin siinä tilassa muutaman päivän, ihan voimattomana, päivät vaan nukkui, ulkona kävi vain asioillaan ja halusi samantien sisälle, iltasin kannoin hänet sänkyyn nukkumaan, kun hän makasi vetelänä sohvalla eikä tuntunut jaksavan liikkua.

Teki niin pahaa katsoa aina niin pirteää ja iloista häsähäsä rouvaa siinä kunnossa. Päätös, joka ei alunperin edes käynyt mielessä, alkoi tuntua järkevältä vaihtoehdolta. Vielä viime hetkillä olin perumassa tekoni, kunnes ihana vanha mies eläinlääkäri, jolle Cindyn vein tutkittuaan ammattitaitoisesti pikku tytön, sanoi että hän mun tilanteessa antaisi toisen nukahtaa ikuiseen uneen, ettei mun tarvitse syyttää siitä itseäni... Niin on parempi kun ottaa huomioon Cindyllä olleet patit, nukutuksen riskit vanhalle koiralle, leikkaus kun kropassa on tulehdus päällä, toipumisaika ja tulehdusvaara leikkauksen jälkeen… Epävarmalla äänellä sanoin ”ja, jag vill göra det” ja kirjoitin käsi täristen ja silmät vuolaasti vettä valuen alle paperit missä hyväksyin toimenpiteen.

Olo on edelleen kamala, mikään ei vie pois tätä tunnetta mikä mulla syvällä sisimmässä on. Mun ensimmäinen ikioma koira on poissa, koira jollaista ei ole toista, jonka paikkaa kukaan ei pysty täyttämään.

Nyt Cindy on siellä missä sillä ei oo kipuja eikä huolia, heiluttaa häntää niin että koko takaosa veivaa mukana. Hoivaa perheen edesmenneitä muita koiria Dickyä ja Nannaa, pitää huolta että niillä on kaikki hyvin, niin kuin aina ennenkin. Mun aina niin huolehtivainen Cindy. Kun joku edes aivasti, yskäisi tai niiskutti, ryntäsi Cindy auttamaan ja lohduttamaan, varmistamaan että kaikilla on hyvä olla. Vieraatkin koirat sai kuulla kunniansa jos kehtasivat hänen silmien alla riehua holtittomasti tai jos joku pentu tuli meillä käymään tehtiin sille hyvin nopeasti selväksi kuka talossa määrää. Paljoa ei siihen vaadittu, Cindy kun oli koira isolla K:lla, sanatonta valtaa omaava pikku poliisi.

Kiitos kaikista niistä vuosista kun kasvettiin yhdessä, kun olit mun tukena vaikeina hetkinä ja kaikesta siitä mitä mulle opetit, ja siitä että näytit miten upeaa on harrastaa koiran kanssa.

Me kaivataan sua Ricon kanssa ihan hirveästi, en unohda sua koskaan ♥

Nuku hyvin rakas ♥



Kuvat: Sirpa Saari