maanantai 27. syyskuuta 2010

Piirimestaruuskisat ja pakkailua

Lauantaina oli V-S piirimestaruuskisat agilityssä ja oltiin tietty karkeloissa mukana. Yksilökisojen lisäksi oltiin osana Tsaun 1 joukkuetta. Joukkuekisassa kaikki joukkueen koirat; Yoko, Raija, Rico ja Hani teki nollan, jonka ansiosta sijotuttiin sijalle 2. ja ansaittiin joukkuepiirimestaruus hopiata :) Hyvä meidän joukkue!

Yksilökisa alko hypärillä, jossa mä onnistuin töpeksimään sen verran, että tuloksena oli 10 ja yliaikaa ensimmäisen kerran xD Kakkoshypyn rima tuli alas kun olin ihan tyhmästi jarruttamassa koiraa väärässä paikassa, en tiedä mikä ajatuskatkos tuli, jälkeenpäin tiesin heti että enhän mä niin voi tehdä!! Kepeiltä tuli toinen virhe kun olin aaaaaivan liian paljon edellä, ei sillä etteikö Rico pujottelis loppuun vaikka vedätän, mutta toki jättää viimisen tekemättä jos äippä lähtee ohjaamaan seuraavaa estettä ennen ku kepit on suoritettu loppuun. Tyhmä tyhmä tyhmä. Niin ja yliaika johtu siis siitä, että mulla ei ollu mikään kiire lähettää koiraa kepeille vaan kävelin rauhassa lähettämään koiran uudestaan :D
Yksilökisan agilityrata taas meni ihan nappiin :) Ensin olin ihan toivoton kun en keksiny mitään muuta ohjausvaihtoehtoja kun pirusti takaaleikkauksia joka kohtaan :/ Mut onneks Santtu valasi mua, että ehdin kyllä tehdä muutakin ja ei tarvinnu pelkästään leikkailla. Radalta puhdas nolla ja sijotus 3. Yhteistuloksissa oltiin 4.

Nyt pakkaillaan tavaroita koska huomenna otetaan nenut kohti Helsinki-Vantaata ja liidellään Saksan Müncheniin, josta jatketaan matkaa autolla Riedeniin. Jänskä viikko edessä ja paljon uusia kokemuksia :) Innolla lähdetään vertaamaan meidän taitoja muiden maiden edustajiin. Pitäkää sormet ja varpaat ristissä, että matka menee hyvin, sitä tässä ite eniten jännitetään. Kisoissa tavoitteena tehdä samanlaista työtä kuin mitä parhaimmillaan tehdään Suomen kisoissa :)

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Teeveejulkimot ;P

TurkuTV kävi tänään haastattelemassa MM-kisojaedeltävistä tunnelmista ja kuvaamassa Ricon ja mun treenejä :) Aina vaan jännempää mihin menestys viekään! Änkyttämistä voi seurata töllöstä ensi tiistaina klo 19 Urheilun aitiopaikalla ohjelmasta.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Viikko enää lähtöön! :O

Taas on jäänyt päivittäminen, mukamas ollut niin kauhea kiire koko ajan :D
Tässä ollaan viimisen kuukauden aikana koitettu treenailla kovasti, tehty viimeistelytreenejä MM-kisoja varten parhaamme mukaan. Yllättävää kyllä vieläkään ei mitenkään erikoisemmin jännitä, ainakaan ite kisaaminen, ennemminkin matka stressaa mua. Jotenki jännittää sitä miten Rico matkasta selviytyy vaikka ei siinä mitään ihmeellistä pitäisi olla. Ja miten mä muistan pakata kaiken tarpeellisen mukaan ja miten saan kaikki mahtumaan? :D Mulla kun on tapana pakata puol omaisuutta mukaan pelkästään viikonloppureissuillekin, maajoukkueleirilläkin tais olla ainakin 3-4 kassia mukana ;) Täytyy kyllä sanoa, että elän unelmaani tällä hetkellä, en olisi ikinä voinut kuvitella mihin pikkumies mut veisi vielä agilityn parissa <3 It´s a dream come true <3 On se vaan niin paras! Mietityttää miten sitä voi koskaan saada toisen yhtä hyvän ja ihanan koiran?

Viimisen kuukauden aikana ollaan keritty treenailun lisäksi kisaamaankin, Lohjalla 21.8. oli 4 starttia, joista kaikki radat oli hienoja, mutta vaan yks puhdas nolla. Tällä nollalla ansaittiin viiminen agilityserti ja Ricosta tuli SUOMEN AGILITYVALIO!

Riinan tekemä hieno valiokakku :)

Käytiin myös tokokokeessa koittamassa onneamme, mutta samat ongelmat toistu. Miten sitä ei usko vaan aina yrittää uudestaan kerta toisensa jälkeen? Ehkä ne liikkeet pitäs oikeesti hioa kuntoon, ni vois olla mahdollisuudet ykköstulokseen hiukka paremmat :D Nyt kuitenkin vire oli musta hyvä, johtu luultavasti siitä, että kisat järjestettiin meijän omassa hallissa.