sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannus agilityn parissa Tuorlassa

Kuvaaja: Iris Kieme

Vietettiin koko juhannus Tsaun juhannuskisoissa Tuorlan majatalolla Kaarinassa/Piikkiössä kisaten ja mainiosta säästä nauttien. Unohtamatta tietenkään meijän grilliherkkuja, joita riitti myös muille jaettavaksi ;P Lähettiin aikasin perjantaina jo paikalle, jotta ehdittiin majottautua ja järjestämään flyball opetusta ennen kolmosten alkua. Cindy sai toimia flyballissa opetusmaisterina, rouva kun osaa tosi taitavasti käyttää laitetta ja lähtee jopa parin hypyn takaa painamaan konetta ihan fiiliksissä :)Vaikka kone olikin hieman antiikkinen verrattuna nykyaikaisiin koneisiin tuntui ihmisillä olevan kiinnostusta lajia kohtaan ja moni kävi kokeilemassa josko oma koira oppisi koneen käytön. Ja kyllähän ne oppi, jotkut nopeemmin ja toiset hieman enemmän harkiten.
Ekan agilitykisan vuoro oli perjantaina kolmen aikoihin, rata vaikutti vähän liiankin helpolta ollakseen kolmosen rata, mutta kyllä sielläkin tuli jonkun verran kontaktivirheitä ja rimoja. Nollia saatiin myös roppakaupalla. Myös me tehtiin Riksan kanssa hieno nolla, aika riitti sijalle 2. Rhettin viedessä voiton :)
http://www.youtube.com/watch?v=8L4k2TgaY64&feature=related
Hypärin rataantutustumisessa en ollu tarpeeks kiinnittäny huomiota siihen että kolmoshyppy on aika paljonkin sivussa eikä koira lähde sinne ilman kunnnon ohjausta. Mietin vielä radalle lähtiessä että mistä kohtaa kutsun Ricon. Rico tuli siis 3.hypyn ohi ja kierrätin pojan mun ympäri ja jatkettiin eteenpäin. Muuurin jälkeiseen valssiin tuli hiukan kiire kun en ollu niin edellä kun oli tarkotus olla kiellon takia. Seuraavan hypyn niisto ihan sikahyvä samoin ku keppien jälkeinen päällejuoksu niisto kohta! Ilman kieltoa olis siis ollu aika makee rata :) Tulos 5
http://www.youtube.com/watch?v=5YNTwGsFYlc

Lauantaina pidettiin flyballista sitten kisa kun perjantaina oli kaikki halukkaat päässeet kokeilemaan konetta. Voiton vei Johanna Nyberg ja Lordi, jotka ovat omassa seurassa tehneet flyballia ennenkin :)
Meijän osalta kisat alko taas kolmen aikoihin ja saatiin rauhassa palautua edellisen illan grillijuhlista ;) Ekana oli taas vuorossa liiankin helppo agilityrata, jossa nollia taas sateli ku sieniä sateella. Ricon kanssa taas aivan mahtava rata, mut valitettavasti 2. rima tuli alas jostain syystä. Lähdin varmaan liian yhtäkkiä liikkumaan kohti seuraavaa estettä. Tulos siis 5.
http://www.youtube.com/watch?v=1VE0bBVMygw
Toiselle radalle lähtiessä oli pieni paniikki päällä kun oli lupautunut ohjaamaan Olavin Fantaa miniradalla, joka oli samaan aikaan maksien kanssa käynnissä. Sain kumminkin paniikista hyvän draivin päälle ja tehtiin ihan superrata :) Kaikki kurvit tosi pieniä, jopa suoran putken jälkeinen ja tajusin jopa kehua Ricoa sen jälkeen radalla! Ehtisin taas tekemään valsseja sellasiin kohtiin mihin epäilin että tulee pirunmoinen kiire, mutta ku ajotukset on kohdallaan ni kyllä ne onnistuu ku laittaa jalkaa toisen eteen :D Tuloksena 0 ja sijotus 1.
http://www.youtube.com/watch?v=28mU4pTylFI
Kun pääsin Ricon kanssa pois radalta, lykkäsin koiran Olaville ja nappasin pienen mustan matkaan. Pari koiraa ehti olla välissä ja sitten taas mentiin :D Ja hyvin mentiinkin, ihan ei voittoon ylletty niin ku Olaville lupasin, mutta sujuvaa rataa tehtiin. Kartturi oli kuitenkin sen verran hukassa kun ei ehtinyt kunnolla keskittyä toisen radan sisäistämiseen, että ohjas koiran väärille esteille :D Yhdessä kohtaa mentiin samat hypyt kahteen kertaan hiukan eri tavalla ja mä sekosin :D Jatkettiin kuitenkin hylyn jälkeen eteenpäin ja Fanta toimi tosi hyvin. Kontakteilla ois saanu vaatia pysähdystä. Toivon mukaan saan myöhemminkin ohjata pikkumustaa :))

Sunnuntaina alotettiin heti aamusta pujottelukilpailu, johon sai kaikki halukkaat osallistua ihan ilmaiseksi. Suosio oli kova ja välillä meinas tulla oikeen kiire, että kaikki halukkaat pääsee kokeilemaan. Kilpailuhenki nousi tässä touhussa monilla esiin ja oli pakko koittaa saada vielä hiukan parempi aika kuin toisella ;D Ricon kanssa en ehtinyt testaamaan mimmosen ajan olis mahtanut saada, mut täytyy joskus kellottaa :)
Viiminen ja viides startti meni kanssa aika nappiin Ricon kanssa. En tiiä mistä mä koko viikonlopun ajan kaivoin hyvän fiiliksen ja tiukan asenteen, mutta selvästi se tuotti tulosta, kaikki radat oli tosi hienoja ja sujuvia :) Niin myös viiminen rata. Onnistuttiin jopa A:n jälkeisessä päällejuoksu niistossa vaikka jännitin mahtaako toimia ja ehdinkö ajoissa :) Hiukan ehkä Rico hyppäs niistossa viistoon vaik ei se kyllä videolla siltä näytä, mutta radalla tuntu siltä. A:n kontakti oli aika hilkulla, ottiko vai ei. Puomilla olin sitte tyhmä huolimaton enkä vaatinu pysähtymään ja Rico pomppas kontaktin yli jota kyllä tosi harvoin tekee :/ Tuloksena siis 5.
http://www.youtube.com/watch?v=qfPVZQI3BCo

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Agility SM viikonloppu Vantaalla


Kuvaaja: Iris Kieme

Lähdettiin perjantaina Julian kanssa kauheella kiireellä ajamaan kohti Vantaata heti kun Julia oli päässyt töistä. Mä olin onneks saanu perjantain vapaaks kiitos ihanan osastopäällikön vaikka moneen kertaan sitä vaihdettiin vp:ks ja työpäiväks :D Perjantai-illalla oli 3-luokille kaksi virallista rataa, agi ja hypäri. Jännitin tosi paljon kun saavuttiin kisapaikalle ja olin ihan varma ettei kisaamisesta tuu mitään ku vaan vapisen. Edessä oli pitkästä aikaa ns. isot kisat ja koko viikon olin jo odottanut ja jännittynyt tulevaa viikonloppua. Sain kuitenkin kerättyä itteni vaikka meinas tulla hiukan kiire ekaan tutustumiseen ja selviydyttiin radoista ihan tosi hienosti. Molemmat radat suju ihan niin ku vettä vaan, Ricoa oli tosi helppo ja luonteva ohjata ja kaikki tuntu menevän nappiin :)) Ekalta radalta (agilityrata) tehtiin hieno ja nopee nolla, jolla sijotuttiin neljänneks Lawilaisten keskelle :) Aika hieno tunne kun näinkin isoissa kisoissa pääsee näin lähelle palkintopallia! On se niin supermies <3 Radassa ei oikeestaan ollu oikeen mitään minkä olisin toivonu menevän paremmin, ehkä hiukan 3.putken jälkeen meni pitkäks ja kontaktit sais olla nopeemmat mut muuten mahtava rata :)
Toisena oli hypäri joka oli kans tosi onnistunut rata vaikka hyllyttettinki aika alussa kun en ohjannut tarpeeks selkeesti yhdessä kohdassa. Onnistuin tekemään kaks omasta mielestä tosi hienoa valssia, josta toisen paikkaan mihin oli aika kiire ja olin varma etten kerkeä ajoissa. Kun katoin rataa videolta oli kiva huomata, että en joutunut käskyttämään Ricoa kun yhden kerran jarrutuskäskyjen lisäksi.
Lauantaina oli sitten vuorossa joukkuekisat ja päästiin taas radalle kun oltiin SBCAK:n joukkueessa. Valitettavasti siinä vaiheessa kun me lähdettiin radalle oli joukkueen kaksi aikaisempaa koiraa jo tehnyt 5 ja hylätyn radan, joten toivo joukkueen menestymisen suhteen oli jo melkeen menetetty. Päätin etten kuitenkaan ajattele joukkueen yhteistulosta vaan lähdetään tekemään omaa rataa omalla tyylillämme. Teinkin alkuun omanlaisen ratkasun, jonka tiesin toimivan meille. Vaikka loppujen lopuksi ei sitten ihan toiminutkaan kun olin huolimaton poispäinkäännöksessä, jätin Ricon yksin suorittamaan hyppyä ja etenin seuraavalle ku olis pitäny käskyttää, jotta kääntyy tiukkaan. Sujahti siis takana olevaan putkeen ja tuloksena hyl :/ Jännää että joukkueradalta otetuissa kuvissa näytti siltä että Rico kääntyy hienosti kohti A:ta mutta silti todellisuudessa sujahti putkeen. Agilityssä kaikki tapahtuu niin hiton nopeesti :D Silti oon tyytyväinen että pysyin omassa suunnitelmassani :)Loppurata meni vähän diibadaabaillen kun kartturi ei oikeen keskittyny.
Sunnuntaina oli sitten se varsinainen kisa, jota oltiin odotettu. Mujunen oli kehitellyt mielenkiintosen hyppyradan makseja varten. Rata alko mm. niin että mentiin 5-6 hyppyä suoraan, joista yksi oli okseri, viiminen hyppy oli takaakierto. En valita radasta, se oli mun mielestä vaan hauska eikä hyppysuora tuottanut meille ongelmia, Rico kun hyppää tosi hyvin ja tarkasti aina :) Me kuitenkin mokattiin aivan toisaalla, kuviossa joka jokaisen SM-kisoihin osallistuvan pitäis jo hallita. Meinaan välistävetoihin kaatu meijän matka. Otin Ricon liian tiukkaan hyppyjen väliin enkä ohjannut kunnolla seuraavalle hypylle ja Rico tuli ohi. Korjasin mutta sama juttu seuraavalla hypyllä ja sen jälkeen en jaksanu enää yrittää. Olis tosin pitänyt sillä yli 10 virheelläkin pääsi finaaliradalle, koska yhteensä nollia tuli vaan 5 kpl. Ennen välistäveto hässäkkää meillä tosin jo oli yks rimanpudotus takaakierto-päällejuoksu kohdasta. En osaa sanoa miks putos..
Kaiken kaikkiaan oli tosi ihana viikonloppu ja sääkin oli taas hieno. Varsinkin perjantaista jäi tosi hyvä mieli, Ricon kanssa oli niin ihana mennä :) Viikonlopun seura oli kans ihan huippua, kiitos siitä kaikille osallistuneille ja etenkin Julialle ja Santulle, joiden kanssa eniten tuli vietettyä aikaa. Santun kanssa tehtiin jo diili, että ens vuonna Santtu ja Hani voittaa ja me saadaan hopeeta ;) Karsinnat me kuulemma saadaan voittaa :D

Kiitoksen myös Hennille meijän majottamisesta, oli ihan huippua nähdä taas ja viettää aikaa yhdessä (vaikka ei siihen paljon aikaa jäänytkään). Muista että oot aina tervetullu Turkuun kyläilemään!

torstai 17. kesäkuuta 2010

Sm-kisoihin valmistautumista

Viikko on mennyt sm-kisoja stressatessa ja odottaessa, treenattu ei olla kun kerran, säästetään kaikki energiat viikonloppuun ;) Viime sunnuntaina oltiin Oreniuksen koulutuksessa, jossa tehtiin tavalliseen tapaan reilun parinkymmenen esteen rataa. Rata oli kaikin puolin kiva, haasteita oli sopivasti. Päästiin käyttämään monenlaisia ohjauskuvioita ja mä opettelin tekemään persjättöjä, jotka onnistu kyllä ihan sairaan hyvin yllättäen. Rico tietty oli ihan pro eikä ollut moksiskaan erilaisesta ohjauksesta. Saatiin kehuja tosi vahvoista takaakierroista, pystyn lähettämään Ricon tosi kaukaa takaakiertoon, jolloin pääsee hyvin liikkeelle kohti seuraavaa estettä. (Tosin StadiGamesissa ainakin onnistuin sössimään yhellä radalla takaakierron ja koira meni hypyn väärin päin :D) Lisäksi saatiin kehuja meijän takaaleikkauksista. Radalla tein takaaleikkauksen pituudelle ja Juha sano ettei koskaan suosittele tätä ohjausvaihtoehtoa, mut Rico tekee sen niin hyvin et mun kannattaa käyttää sitä :) Tän mä tiesinkin ja siks valitsin kyseisen ohjauksen :)) Radalla sain persjättöjen lisäks muutenki opetella ohjaamaan hiukan eri tyylillä mitä yleensä ohjaan. Pointtina oli ehkä se, että voin luottaa Ricoon enemmän ja jättää sen tekemään yksin esteitä, jollon mä pääsen tekemään seuraavat ohajukset ihan eri tavalla. Oli aika kummallinen olo ohjatessa, mut tätä ehdottomasti opetellaan lisää, jotta ei tarvii epäröidä :) Kiitoksia Juhalle taas mahtavasta treenistä!
Huomenna otetaan suunta kohti Vantaata ja SM-kisoja, jaiks :D Perjantaina on vuorossa 2 virallista kisaa, joilla haetaan vähän kisafiilistä ja testataan alusta. Lauantaina joukkueet ja sunnuntaina yksilömestaruudet :) Pitäkää peukkuja!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Tokon piirimestaruudet 12.6.


Kuvaaja: Sirpa Saari
Eilen oli Salossa Varsinais-Suomen piirimestaruuskisat tokon osalta ja käytiin siellä kisailemassa. Tavoitteena ei ollut menestyä piirimestaruuksissa vaan tehdä hyvä suoritus ja toivoa, että se riittää ykköstulokseen. Näin ei kuitenkaan käynyt, ohjaajan hermot menivät liikkurin takia, joka käskytti armeijameiningillä. Ricon keskittyminen oli tosi huonoa, tuijotti vähän väliä liikkuria ja unohti mitä ollaan tekemässä. Lisäksi ilma oli aivan kamala, älyttömän kova kylmä viima, joka sai kehänauhat lipattamaan jne. Ei siis jäänyt kovin hyvä mieli ja seuraavaksi tokoillaan joskus syksyllä, siihen asti keskitytään agilityyn, joka on paljon kivempaa molempien mielestä :)

Paikallaan istuminen: 0
Rico oli ihan pihalla, kun jätettiin koirat riviin, ei keskittynyt yhtään :/ Jo piiloon mennessä näin, että Rico oli ihan vinossa ja haisteli maata. Ei siis ollut yllätys, että 2 minuutin jälkeen oli mennyt maahan. Kuulemma oli ensin noussut seisomaan?, haistellu ja menny maahan sen jälkeen. Kummallista, en käsitä.

Paikallaanmakuu: 10
Istumisen jälkeen hiukan pääsi jyvälle, että mitä ollaan tekemässä ja odotti hienosti omaa maahanmeno käskyä. Ei maannut pää alhaalla niin ku pitäis, mutta oli muuten rauhallinen.

Vapaana seuraaminen: 7,5
Rico hukku moneen kertaan käännöksissä kun jäi kattomaan liikkuria ja jouduin odottelemaan. Seurasi kyllä, mutta vire oli ihan olematon :/ Seuraamiskaavio oli tosi haastava mun mielestä myös.

Idari: 7,5
Liikkuri käskytti aivan liian myöhään pysähdykset ja siinä vaiheessa olin jo melkeen sanonut käskyt joka kerta. Istumisessa menin sit ihan sekasin, annoin huonon käskyn kun liikkuri sekoili ja olin ihan varma ettei istunut. Kun olin päässy seuraavalle neliön sivulle annoin toisen käskyn, jolloin Rico oli jo ehtiny istua. Jäi siis aluksi seisomaan eli näin oikeen, mutta oli hitaasti istahtanu kumminki alas.

Luoksetulo: 8
Mun mielestä muuten tosi hyvä, maasta sivulle on vähän hitaampi eikä tullu kunnolla sivulle asti vaan jäi vinoon. Pysäytykset hyvät.

Ruutu: 9,5
Täydellinen :) Hiukan ehkä arpo merkille menoa ja en ollut ihan varma tiesikö missä ruutu on ennen kun annoin lähetyskäskyn. Ruutu löyty kumminki hienosti ja Rico jäi ensin seisomaan niin ku kuuluukin :)

Ohjattu nouto: 6
Muuten tosi hyvä ja vauhdikas, mutta palautuksessa puree kapulaa taas :S Nyt kävi kans niin, että Rico metriä ennen mua pysähty melkeen paikalleen ja tuli viiveellä mun sivulle. Tooosi outoa.

Metallinouto hypyllä: 8,5
Kelpo suoritus :) Hiukan nopeemmin olisi tällä kertaa voinu ottaa kapulan suuhun.

Tunnari: 5
Nuuski rauhassa, otti oman suuhun ja pudotti, tarkisti loput ja palas oman luo. Lähti varmana tuomaan mulle, mutta puree taas niin pirusti!! Mikä neuvoksi kun ei treeneissä pure ollenkaan, ärsyttävää. Pitää lavastaa kisatilanne. Tuomari halusi oikeen nähä missä kunnossa tikku on :D

Kaukot: 9,5
Hienot :)) Nyt ei jumittanu seisomaan nousua niin ku parissa viime kisassa.

Yhteispisteet 231,5 ja taas kakkostulos :D Miksei kakkostuloksilla voi valioitua, niitä meillä olis jo aika monta :D

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Sika makee tunnari!

Tehtiin Ricon kanssa tunnaria ja metallikapula treeniä siististi sisätiloissa kun en viitsinyt lähteä tokotreeneihin rankan viikonlopun jälkeen. Tunnari oli ihan super! Tein aluksi ihan normaalin tunnarin liikkeen alotusrutiineilla, joka meni hyvin. Päätin kumminkin tehdä lisää toistoja, eka kun tuntuu aina menevän hyvin ja sitten lopetetaan, kisoissa sitten kumminki epäonnistuu.. Hetsasin Ricoa ekan tunnarin jälkeen ja sitten rauhoittelin tavalliseen tapaan ennen tunnaria. Nyt selvästi hosu ja koitti maistella vääriä kapuloita ja sain korjattua siitä, joka oli tarkotuskin. Kapuloita pitää malttaa nuuskia rauhassa. Toistolla teki ihan sika hyvin, selvästi toimi siis mun taktiikka(ko)? Ahneena halusin vielä kokeilla hakeeko oman vieraiden kapuloiden kasan keskeltä. Rico meni tosi nätisti kasan luo ja otti varovasti oman sen keskeltä koittaen olla koskematta muihin, vaude vau! Silti intoa piisas vaikka muille jakaa, ei siis mennyt nöyristelyksi.
Tunnarin lisäksi otettiin metallikapulan noutoon vauhtitreeniä (suuren suuressa asunnossani ;) ) Rico otti tosi reippaasti joka kerta metallin suuhun ja saman tien palkka lensi. Muutaman toiston jälkeen vaadin tuomaan pidemmälle mua kohti ennen kun palkkasin. Tosi hyvät minitreenit, jäi hyvä mieli :))

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

StadiGames viikonloppu


Kuvaaja: Iris Kieme
Lisää Iriksen ottamia kuvia lauantailta albumissa :) Kiitos Iris!!

Olipa mahtava viikonloppu taas agilityn merkeissä, sää salli ja tehtiin hyviä suorituksia Ricon kanssa :)) Mutkiakin matkaan tuli, mutta kai ne kuuluu asiaan, seikkalin mm. ympäri Helsinkiä aika pitkään etsien hotellia ja kun vihdoin löysin perille ja sain auton parkkiin oli muutaman tunnin päästä auton tuulilasissa pikavoitto :D Hupsista..Saatiin kisoissa testailla tämän vuoden MM-kisa tuomarin ratoja, jotka oli kyllä ihan kivoja, sujuvia ja sopivan haasteellisia.

Eka rata oli Jalosen Karin käsialaa ja alko meijän osalta ihan mallikkaasti. Alun päällejuoksukin onnistu hyvin vaikka harkitsin aluksi toisenlaista vaihtoehtoa, hiukan vaan pääsi Rico hyppäämään pitkälle 2. hypyn. Keppien jälkeen harkitsin, että teenkö valssin seuraavan hypyn taakse vai jäänkö keppien puolelle. Päätin valssata ja muurin päällä ilmeisesti silti varmistelin putkeen vientiä ja muurin palikat kolisi alas :/ Putkelta putkeen viennissä meinas tulla vähän kiiru, mutta ehtisin sentään ohjaamaan. Kuitenkin sen verran rokotti, että mun ajotukset meni ihan pyllylleen, lähin liian myöhään ja hitaasti liikkumaan pituuden taakse ottamaan koiraa vastaan ja Rico meni pituuden jälkeisen hypyn väärin päin. Tuloksena siis hyl. http://www.youtube.com/watch?v=y-RtL7Q8Bmk

Toiselle radalle sain taas hyvän fiiliksen ohjata, tuntu että ohjaaminen oli helppoa ja sujuvaa :) Alussa jännitin hiukan puomille menoa, kun molemmilla puolilla oli putken suut tyrkyllä, mutta hienosti poika valitsi puomin ja käänty suht tiukkaan edeltävällä hypylläkin. Okserin jälkeen olin hiukan myöhässä kertomassa mihin mennään ku Rico lähti ilman lupaa kontaktilta. A:n kontaktilla en sitte malttanu pysäyttää ku hiippaili sen verran alastulolla kun olin kääntyneenä vastaan. Loppussa meinas tulla taas vähän kiire putken jälkeiseen valssiin, mutta rima pysy onneks ylhäällä ja päästiin maaliin ilman virheitä. Tuloksena siis nolla, jolla irtosi myös luokan voitto :)) http://www.youtube.com/watch?v=e96SEJw8qWA

Sunnuntaina suunnattiin takasin kisapaikalle huonosti nukuttujen yöunien jälkeen (vieresten huoneiden asukkaat päätti valvoa koko yön ja ravata käytävällä ovet paukkuen, ensi kerralla osaan varustautua korvatulpilla).
Ekana päästiin kokeilemaan taas Nalle Janssonin rataa, tällä kertaa hypäriä. Alun kiemura aiheutti päänvaivaa aika monelle ohjaajalle ja myös mulle, päätin kuitenkin tehdä kuvion omalla tyylillä luottaen koiran vahvuuksiin. Neljä ensimmäistä estettä suju hyvin, mutta putkijarrutus ei oikeen tehonnu (kepit ilmeisesti veti puoleensa kans) ja Rico valu pitkälle ja tuli seuraavan hypyn väärälle puolelle :( Tehtiin kumminkin rata loppuun asti ja todettiin että pitänee harjoitella suoraan etenemistä kaartaen. Radalla mentiin monta estettä ihan vaan suoraan, esteet oli sijoteltu vähän niin ku kaarteeseen. Rico tietysti odotti että käännytään kun yleensä tehdään tiukkoja vääntöjä vaan ja oli hiukan epävarmaa menoa.. Tuloksena siis hyl.

Viikonlopun viiminen rata oli taas Jalosen kynästä ja vaihtelun vuoksi agilityrata. Tämänkin radan ite menin valitettavasti pilaamaan jo heti nelosesteellä ottaen liian aikasin vastakkaisella kädellä koiran hypyn takaa vastaan. Rico ei luki tämän välistävetona ja hyppäs hypyn väärään suuntaan :( Tietysti tämän jälkeen tehtiin rata loppuun tosi sujuvasti yhtä riman pudotusta lukuunottamatta. Hienosti päästiin kaikista ansakohdista ohi ja homma toimi muutenkin. Ei siis jäänyt huono mieli vaikka hyllyteltiinkin :) Ite kun oppisi olemaan vielä hiukan tarkempi radan jokaisessa kohdassa!

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Viikon agitreenit

Tällä viikolla ei keretty ku kahteen kertaan treenaamaan agilityä, tiistaina käytiin tekemässä kontaktitreeni epiksissä ATT:llä ja eilen oltiin Jampan ratatreeneissä. Tekniikkatreenit on siis jääny pääosin tekemättä, mutta viikonlopun kisoja ajatellen hyvä tehdä rataa :) Epikset ei oikeen menny niin ku olisin toivonut, Rico jäi kontakteilla tuijottamaan, haki selvästi oikeeta estettä, kun vaadin sen tekemään nenäkosketuksen ennen kun jatketaan matkaa. Aikaa meni siis tolkuttomasti alastuloilla ja sen jälkeiset ajotukset oli mulla ihan pielessä vaikka rata ei ollutkaan vaikea. Tehtiin siis hylly, aika holtitonta oli meno :D No kontaktien piikkiin menee. Cindy taas oli kovin taitava ja vähän liiankin kuuliainen, tehtiin muutama kielto kun jarrutin Cindyä vahvasti ennen hyppyjä. Jostain saatiin ilmeisesti hylkykin, mutta se ei menoa haitannut, vanhus oli hieno :)

Eilen taas oltiin Jampan koutsattavana, tehtiin 21 esteen rataa, jossa selvästi oli Mujusmaisia piirteitä. Radalla oli siis kolme suoraa putkea, joiden jälkeen tietenki käännytään tiukasti. Rico oli aika pätevä putkijarrutuksissa, pitkiä kaarroksia ei tullu vaan tosi lyhkäsiä :) Radan alussa oli mulla taas vähän ongelmia muistaa pitää katse koirassa eikä lähteä täysillä painamaan ja jättää koira yksin. Kun lähdin yhtäkkiä pinkomaan saatiin muutamaan otteeseen rimoja alas, mutta ongelma poistu kun muistin kattoa koiraa. Keppien jälkeen onnistuin ekalla kerralla ohjaamaan koiran hypylle suoraan eteeen vaikka tarkotus oli mennä putkeen vasemmalle. Luulin että onnistuu hyvin kun otan haltuun ja lähetän sitten putkeen, niin kun aika usein teen tällasissa tilanteissa. Jamppa kumminki ehdotti, että käännän vaan kropan kohti putkea, että kyllä se sillä tulee. Samaa koitti Tero mulle neuvoa kouluttajien koulutuksessa, mutta tämmönen ohjaaminen tuntuu jotenki vieraalta mulle. Testasin ja sehän toimi pirun hyvin, ei mitään arpomista mihin mennään vaan täysillä putkeen. Täytyy siis muuttaa ohjaustyyliä ja oppia luottamaan koiraan vielä enemmän. Toisessakin kohtaa koitin vähän liian hallitusti viedä yhden kohdan kun mahsollisuus oli myös vaan heittää koira ja lähteä ite menemään. Kakkosratkasu oli vielä nopeampikin kaiken lisäksi. Täytyy siis hakea lisää luottamusta koiraan ja uskoa siihen että ei se mihinkään karkaa jos sen päästää vähän vapaammin liitelemään :)) Rico on niin kiltti :)
Albumissa kuvia treeneistä, Kiitokset Hennalle kuvauksesta! :)
Hauskoja kuvia esimerkiksi Ricon hyppytyylistä :D

Huomenna ja sunnuntaina kisataan sitten Helsingissä Stadi Games:issa :)