torstai 29. huhtikuuta 2010

Hulinaa!

Koko viikko on ollut yhtä pää kolmantena jalkana juoksemista, hetkeksikään ei oo ehtiny rauhottua kun on monta rautaa tulessa samaan aikaan. Jotain ollaan treenattu joka päivä, paitsi tänään kun käytiin Tanjalla tarkastuttamassa kisa- ja yleiskunto. Poitsu oli hyvässä kunnossa :)
Viikko alotettiin maanantain tokoryhmän treeneillä. Otettiin toisen ryhmän kanssa yhdessä heti alkuun paikallaanolot, eka istuminen ja sit makuu. Istuminen oli ihan ok, hiukan oli havaittavissa levottomuutta, kun mentiin vähän niin ku lennosta paikallaanoloon enkä ehtinyt valmistelemaan Ricoa mitenkään. Avitin kurkkimalla muutamaan kertaan piilosta, jolloin asento parempi. Paikkamakuussa ei mennyt ekasta maahan (johtu varmaankin myös huonosta valmistelusta), pysy kuitenkin hyvin pää maassa, yhden kerran tais nostaa mutta palautti aika nopeesti maahan. Ei ennakointia sivulletulossa. Paikallaanolojen lisäksi tehtiin pari toistoa tunnaria, molemmat kerrat tosi onnistuneita, Rico otti varmana oman ja lähti tuomaan reippaasti mulle. Ekalla kerralla puri hiukan tikkua, mutta toisella parempi kun annoin pidä käskyn. Tokalla otti hiukan ehkä liianki itsevarmasti oman tarkistamatta muita. Seuraamista ja jääviä treenattiin hiukan ja samoin ruudun paikkaa. Nyt täytyy koittaa ite raahautua useemmin tokoilemaan kun saatiin kaks koepaikkaa toukokuulle! Jospa vaikka saatais eka ykköstulos :)

Agilityä ollaan tehty hiukan joka päivä, maanantaina tarkotuksena oli tehdä vaan kontakteja mutta opeteltiinki Jonnan kanssa tuplasylkkäriä. Muuten ihan ok suorituksia, mutta Rico sais hypätä paremmin ja mun pitäs opetella tämmönen mystinen kuvio.
Tiistaina mentiinki sitten ottamaan uudestaan tuplasylkkäriä ja kontakteja vauhtitreeneillä samalla reissulla kun kävin kouluttamassa kaveria :) Kontaktit hyvät ja uusi ohjauskuviokin suju jo paremmin.
Keskiviikkona oli tarkotus taas käydä tekemässä vaan kontaktit ja kisata Cindyn kanssa epiksissä. En kuitenkaan malttanu olla ilmottamatta myös Ricoa ja käytiin siis tekemässä avoimen rata läpijuoksu kontakteilla. Monet kauhisteli, että miks juoksutan läpi, mutta pysyn toistaiseksi ainakin suunnitelmassani. Cindy pääsi kanssa pitkästä aikaa tosiaan kisailemaan ja teki hienon radan lukuunottamatta kieltovirhettä kepeiltä. Ängin ilmeisesti ite hiukan liian lähelle keppejä sohlaamaan. Muuten tyttö oli kovin reipas, mutta ei hän enää niin lujaa kulje kun nuoruusvuosina :)
Loppuviikko vietetään vappuhulinoissa ja valmistaudutaan sunnuntain vappukisoihin Tsaukkilassa :) Tiedossa on haastavia ratoja kun Heino on tuomarina, jaiks.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Kontakteille vauhtia projekti

Tää viikko ollaan otettu vähän iisimmin ja treenattu hiukan vähemmän kun tavallisesti. Pari kertaa käytiin hallilla ottamassa pääasiassa kontakteja, joihin ollaan koitettu saada lisää vauhtia. Läpijuoksu treeni näyttää toistaseks ainakin toimivan ja jatketaan samaan malliin. Saas nähä näkyykö edistys ollenkaan vapun kisoissa, tuskinpa vielä on niin vähän treenejä alla. Lisäks otettiin alkuviikolla hiukan jarrutuksia kun viime viikonlopun koulutuksessa ne tuntu olevan ruosteessa. Paljon palkkaa ni eiköhän ne taas suju paremmin :) Tänään Rico pääsi näyttämään hiukan kokemattomammalle ohjaajalle miltä tuntuu ohjata osaavaa koiraa. Poitsu oli kovin taitava ja yllättävän vieraskoree, ei sinkoillu päättömästi mihin sattuu vaan tosi kuuliaisesti seuras ohjausta. Yleensä hän menee kovin itsevarmasti esteille ja päättää ohjaajan puolesta mikä este seuraavaks suoritetaan, jos ei muista ajoissa ja tiukasti kertoa mihin matka jatkuu :) Lopuksi testasin Ricon kanssa vielä japanilaista ja totesin että se ei taida olla mun juttu :D

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Jarrut kadoksissa :D


Tänään oli kouluttajien koulutuksen toinen pvä, kouluttajana jatko Tero Strömberg. Vuorossa oli hiukan vauhdikkaampi rata kun mitä eilen ja Ricolla tuntu olevan jarrut kadoksissa, hän oli päättänyt että nyt mennään ja lujaa :) Heti kakkoshypyllä poitsu valu moneen otteeseen ja jouduin muistuttamaan mitä se sihinä taas tarkottaakaan, sillon jarrutetaan vaikka mä oonkin hiukan kauempana. Muutaman toiston jälkeen suju hyvin. Pussin jälkeen tein takaaleikkauksen käskytyksellä, josta Ricon pitäisi tietää hypätä tiukkaan. Ricolla oli kuitenkin vauhti päällä ja hän vähät välitti mun käskytyksistä. :D Taas palautus maanpinnalle ja suju tosi hyvin seuraavilla kerroilla. Muurilla ennen puomille menoa oli kans jarrutusongelmia takanaleikkausessa, Rico tahto valua tässäkin liian pitkäks eikä jarruttanu kunnolla. Muita ongelmia ei oikeestaan ollu radan suorittamisessa ku jarrujen puute, kaikki kohdat saatiin suoritettua kunnialla ja nyt päästiin moneen otteeseen hienosti rata läpi. Sai taas olla kovin ylpeä koirastaan :) Meitä jopa povattiin maajoukkueeseen tälle vuodelle, mut saas nähä kuin käy. Ricolla ois mahdollisuudet vaikka mihin sen tiedän <3 Nyt paljon treenaamaan paljon vauhdikkaita ratoja ja jarrutuksia niillä, jotta Rico malttaa kuunnella käskytystä myös vauhdin huumassa :)

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Kouluttajien koulutus eka päivä

Treenit on tällä viikolla jäänyt aika vähälle kun maanantaina yllättäin tulin tosi kipeeks ja makasin seuraavat 2 päivää kotona. Ilmeisesti ruokamyrkytys Heseltä, sen verran kummallinen tauti oli. Joku vihje vissiin, että pitäs jättää roskaruuan syöminen ;)
Mutta asiaan... Tänään oli seuran kouluttajille suunnattu agilitykoulutuksen eka päivä, kouluttajana Tero Strömberg. Treeni piti sisällään 27 esteen radan, joka oli kivan sujuva, mutta tiukkana sai silti olla muutamassa kohdassa. Selviydyttiin tosi hyvin vaikka ei kertaakaan saatu suoritettua rataa nollana läpi, mutta melkeen. Alussa oli kaks hyppyä peräkkäin ja kolmas rinnalla, olin tosi yllättyny että Rico jarrutti hienosti vaikka otin etäisyyttä 2 hyppyyn. A-putki kohta mentiin joka kerta oikein sille esteelle kummalle oli tarkotuskin, Jes! Keppien jälkeen menin tekemään ns. pakkovalssia 8. hypyn taakse, mutta ajotuksen kanssa oli välillä jostain syystä ongelmia ja Rico kielsi hypyn pariin otteeseen. Hypylle 14 tein takaaleikkauksen, tarkotuksena kääntää koira kohti 15. hyppyä, mutta takana oli pussi ja muutamaan kertaan poitsu kaahasi suoraan sinne. Hyvä huomio oli että pitää oikeesti kiinnittää huomiota mihin suuntaan oma yläkroppa osottaa vaikka jalat vie toiseen suuntaan. Kun rintamasuunta oli kohti seuraavaa estettä ei ollut ongelmia. Tuntuu perusasialta, mutta kumminki välillä jää huomaamatta. Kun pussi oikeesti suoritettiin oli sen jälkeiselle esteelle, muurille aika pitkä matka ja muuri oli hiukan sivummalla. Rico siis ei huomannut muuria ollenkaan (ja mä oletin et se on ilman muuta selvää että mennään sinne kun muita esteitäkään ei lähellä ollu) vaan bongas about 10 metrin päästä hallin seinustalta kepit ja oli sinkoomassa sinne joka kerta :D Pitäs varmaan jättää keppien haku leikit väliin, mä kun aina testailen kuinka kaukaata Rico lähtee pujottelemaan ;) Kun loppujen lopuksi sain Ricon muurille ottamalla haltuun vastakkaisella ni eikös hän lukenu sen poispäinkäännöksenä ja syöksyny taas kohti keppejä :D :D Mä en voinu muuta ku nauraa, ihana hölmö :D Lopulta päädyttiin siis tekemään oikeen vekki pussin jälkeen ni sit suju hyvin. Lopun välistävetosylkkärissä Rico maltto ekalla kerralla tulla aika hyvin käteen ennen kun käänty ympäri, treenistä tuottaa tulosta selvästi :)

Aijuu treenattiin siis perjantaina hiukan tekniikkaa, just Oreniuksen kurssilla ollutta kohtaa missä Rico ei malttanu sylkkärissä tulla tarpeeks lähelle kiinni. Toimi hyvin kun palkkasin paljon. Lisäks jatkettiin käy-käskyn opettamista nyt semmosessa tilanteessa että hyppy on ns. poikittain vastassa.

Huomenna jatketaan Teron opissa :)

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Tokotusta


Käytiin pitkästä aikaa tokoryhmän treeneissä ja poika oli taas tosi mahtava :)
Ekaksi tehtiin tunnari liikkeenomasesti, hiukan taas jänskätti kuinkas käy löytyykö oma tikku. Meni reippaasti mutta maltilla tikuille, haisto rivin ekat aika nopeesti läpi ja nappas varmana oman ja toi yllättävänki varmana ja nopeesti mulle. Hyvä onnistunut treeni, ei otettu toistoja. Seuraavaksi tehtiin ruudun loppuosaa, sivulletuloa ruudusta. Ekalla kerralla jäi mun mielestä liian kauas "hengailemaan" eikä varsinaisesti tullu seuraamaan, mutta tokalla tuli tosi hienosti ja palkka. Otettiin vielä muutama toisto jotka suju tosi upeesti. Pitää muistaa tehdä näitä treenejä jatkossakin. Lisäks otettiin yks palkkaus ruutuun ilman että kutsun jotta ei taas rupee ennakoimaan sivulletuloa, pysy hyvin. Seuraavana metallihyppynouto. Yks jeejee treeni vauhdista palkalle (Rico tosin ei irrota kapulasta kun käskyllä :D), teki tosi hienosti, ei epäröiny kapulan ottamista suuhun vaan otti heti ja lähti vauhdilla mua kohti. Yks toisto kisanomasesti käskytyksellä, joka myös suju yllättävänki hienosti ja sit taas jeejee treeni sen jälkeen. Tässä ollaan kyllä edistytty ja paljon mun mielestä, Rico ottaa metallin suuhun ilman epäröintejä ja tuo vauhdilla mulle. Hypyn jälkeen ilme muuttuu vielä hiukan sen näköseksi että "yök tää on ällöttävä" mut ei niin paha kun ennen. Ja tuo kumminki mulle kapulan reippaasti loppuun asti eikä syljeksi tai muuta. Ryhmäliikkeistä tehtiin vielä porukalla paikallaanistuminen jossa meillä on ollut ongelmia kun sitä on liian vähän treenattu. Muistutin Ricoa alussa palkasta ja palkkaustavasta ja jätin vasta sitten paikalleen. Puolessa välissä kävin piilosta kurkkaamassa ja kehuin Ricoa kun se istui nätisti paikallaan. Pysy loppuun asti istumassa, tosin ei tehty ihan 2 minuutin istumista mutta kuitenkin. Onnistunut tokotreeni! Nyt kun vielä saatais paikka jommasta kummasta kokeesta johon ollaan varalla :)
Kuvaaja: Sirpa Saari

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Oreniuksen koulutus 10.4.

Vähänkö oli kiva agilityaamu/aamupäivä, Rico oli taas kovin taitava :)
Orenius oli suunnitellut 30 esteen radan, joka oli sopivan haastava ja kiva suorittaa. Hiukan hirvitti kun ei olla pitkään aikaan menty näin pitkiä ratoja putkeen mut hyvin selvittiin vaikka meijän vuoron loputtua sekä ohjaaja että koira oli aika puhki. Rico tosin jäähdyttelylenkin olisi mennyt taas jatkamaan ;) Itseasiaan... Alun välistäveto oli ihan sikahieno joka kerta, Rico jarrutti ja käänty hyvin enkä mä ollu sen tiellä ja ehdin hyvin ohjaamaan seuraavaa hyppyä. 5. hypyn saksalainen tosiupee, vaikka lähdin tosi voimakkaasti etenemään Rico maltto suorittaa hypyn. 8-10 kohtaa hiottiin aika pitkään, koska ongelmana oli ettei Rico jarruta tarpeeksi muurille (8.) ja sylkkärissä ei malta tulla tarpeeksi pitkälle "käteen kiinni" vaan on tyyliin "joo joo mä tiedän me mennään toi hyppy sylkkärillä" ja hyppää 9. hypyn vinoon eikä pyöreesti. Hiomalla saatiin aika onnistuneesti tehtyä loput toistot. 17. hypyllä jälleen kerran niin hieno takaaleikkaus, Rico jarruttaa hyvin ja kääntyy tosi tiukkaan, nää me osataan ;) Puomin alastulo joka kerta tosi huono kun siitä lähdettiin 90 astetta kääntyen ja olin valmiina hypyn takana tekemässä pakkovalssia, täytyy treenata. 27-28 väliin en ehtiny tekemään valssia ja päätettiin tehdä kohta ns. sylkkärillä mut joka kerta olin niin paljon jäljessä edeltäneen takaaleikkauksen takia että kurvit meni vähän pitkäks, onnistu kumminki. Kaiken kaikkiaan jäi aika voittaja fiilis koulutuksesta ja oon tosi tyytyväinen sekä Ricoon että itteeni, molemmat oltiin aikast hyviä tänään :)

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Aksaa aksaa

Tehtiin Ricon kanssa muutamia yksinkertaisia harjoituksia ennen mun ryhmän treeniaikaa. Alotettiin kontakteilla. Olin päättänyt että nyt tehdään läpi juoksuna puomia pitkästä aikaa jospa himmailu vähenisi.. Muutama läpi juoksu, yks toisto alustalla ja taas muutama läpijuoksu. Toimi muuten aikast hyvin. Tää on jo ties kuinka mones plan (oisko plan E) :D mut jatketaan tällä linjalla ja katotaan mitä tapahtuu. Kontaktien jälkeen päätin ihan testata osaako Rico hakea pöytää jo käskyllä pöytä (hetsaamalla hiukan että missä pöytä tyyliin...) ja sehän tarjos jo heti kolmanneks vaihtoehdoks pöytää!! On se viksu! Tehtiin muutamia toistoja tähän tyyliin ihan suoraan pöydälle ja sit yhden hypyn takaa. Nyt ei tarjoa nenäkosketusta pöydältä vaan tuntu oikeesti tajuuvan mitä siellä tehdään ja että pöytä on sikakivapaikka. Jes! Lopuks tehtiin hyppy/tekniikka harjotuksia muurilla. Rico välillä koittaa hypätä liian tiukasti ja onnistuu kaatamaan muurin tolpan joten tehtiin mm. ennakoivia valsseja, takaaleikkauksia, twistiä, saksalaista, sylkkäriä ja poispäinkäännöstä muurilla. Muutaman kerran tolppa kaatu mut muuten onnistu tosi hyvin :)

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Kotitoko ja axatreenit

Eilen treenattiin tokoa sisätiloissa kun en viitsinyt lähteä ulos asti kuraselle kentälle ;) Rico teki tunnarin muutamaan kertaan, eka hieno ei koskenut muita ja otti varmasti oman, suora palkka. Toisella kerralla lähti ilmeisesti vähän liian suurilla kierroksilla tikuille ja maisteli kaikki vieraita kapuloita jotka oli rivissä ennen omaa, huomautin asiasta pyytämällä Ricon pois. Toistolla teki tosi hienosti töitä ja toi itsevarmana oman! Pitäisköhän jatkossakin pyytää Rico heti pois jos alkaa maistelemaan vieraita tikkuja, ennen oon antanu vaan jatkaa ja oottanu et tuo oman. Sit tehtiin kakeja, Rico on musta niin ilmiömäisen hyvä näissä, tekee tosi asenteella kaikki vaihdot mut silti ei saada koskaan hyviä pisteitä tästä kisoista. Eikä Rico mun mielestä liiku eteen tai taakse, tiedä sit mikä on tuomareitten mielestä vikana. Lopuksi paikallaan istumista uudella palkkausmenetelmällä, jonka tarkoituksena on saada Rico olemaan tarkkaavaisempana istumisessa jotta ei lösähdä maahan niin helposti. Tehtiin ihan lyhyitä istumisia ja yks pidempi.
Cindy on myös kotiutunu juoksujen aikaiselta evakko reissultaan ja hän sai tehdä sivulletuloja ja lyhyttä seuraamista. Periaatteessa osaa mut ei kumminkaan... Kontakti on se mikä mättää ja Cindylle on sitä vaikea ruveta tossa iässä opettamaan. Lisäks Cindyn kanssa vaan pelleiltiin ryömimisleikillä ym.

Tänään käytiin tekemässä tekniikkatreeniä Tsaukkilassa. Suunnitelmana oli tehdä paaaaljon putkijarrutuksia Ricon kanssa sunnuntain kisoista johtuen ja lisäks putki-kontakti treeniä. Putkijarrutukset ei tahtonu sujua niin hyvin kun oisin toivonut, jarruttaa kyllä mutta valuu liian kauas silti. Kun vaihdoin käskytyksen suhinaan toimi mun mielestä paremmin, joka oli aika yllättävää. Täytyy testata uudestaan perjantaina tai myöhemmin. Putki-kontakti treeniä tehtiin aluksi ihan helpoista kulmista, joka suju hyvin ei epäonnistumisia. Vaikeutettiin treeniä siten että oikein koitin ohjata Ricon putkeen ja huusin samalla kiipee tarkoituksena mennä kontaktille. Ekalla kerralla meni putkeen mutta toistolla korjasi ja meni kontaktille. Loput toistot onnituneita :)
Cindy sai kans tehdä agilityä pitkästä aikaa ja oli ihan huumassa. Ensimmäiset puomin alastuloharjotukset meni aika lennokkasti, neiti koitti kovin tarjota oikeeta paikkaa mut ku vauhti ja innostus oli niin kova ettei tahtonut millään osua kohdilleen :D Kunhan suurin energia oli purettu suju kontaktitreeni oikein mallikkaasti, Cindy tekee tosi näyttävän puomin kontaktin treenitilanteessa ja oikein kiihdyttää välillä laskevalla osuudella. Samanlaiset kun saisi vielä Ricolle.. Cindy teki myös putkijarrutuksia, jossa hän oli oikein taitava ja maltto hyvin jarruttaa mitä ei ennen oo oikein tehnyt. Lisäksi muistuteltiin mieleen takanaleikkauksia kun ne on Cindyltä ollu vähän hukassa välillä. Cindy oli niin pätevä että lupasin sille että hän pääsee Tsaun vappukisoihin ainakin yhteen kisaan <3


maanantai 5. huhtikuuta 2010

Ei niin hallittua menoa :D

Eilen oli aika toivoton olo kisoista lähtiessä, mikään ei tuntunu onnistuvan tällä kertaa. Onneksi hyvin nukutun yön jälkeen maailma näytti taas paljon paremmalta kun oma ihana pieni bc oli käpertynyt kainaloon. Eilen oli pitkän tauon (2vko) jälkeen agilitykisat, tällä kertaa ATT:llä. Kisat oli niin isot, että maksien eka rataantutustuminen oli vasta klo 17. Oli kummallista mennä kisoihin niin myöhään kun on tottunut lähtemään kukonlaulun aikaan ajelemaan kisoihin.. Kisafiilis oli siis hiukan hukassa. Eka rata selvitettiin suht kunnialla, tosin virheitä ropisi 20. Tällä radalla ohjaus oli kuitenkin melkeen koko ajan päällä ja olin suht tiukkana. Virheet muutamasta riman pudotuksesta (eka rima johtu omasta käsien laskusta, viiminen kun en enää ohjannut kunnolla). Lisäksi kielto putkelta kun olin saksalaisen jälkeen suoraan putken suun edessä ja ohjausvalinta ehkä siihen kohtaan muutenkin huono. Viimisestä vitosesta ei oo hajuakaan mistä tuli. Tokalla radalla ralliteltiin putkista miljoonaa ulos. Joka putken jälkeen kaaaauhea kaarros kun poika tykitti täysillä huolimatta mun jarrutusyrityksistä, jotka tosin oli aika olemattomia. Puomin jälkeen oli kiva juoksu suora, jolla oli suora putki ja pituus ja sen jälkeen hyppy joka piti mennä takakautta. Moni koitti juosta kilpaa koiran kanssa tönäsemään koiran takaakiertoon aika huonolla onnistumisprosentilla. Ite päätin juosta toista puolta ja tehdä samalle hypylle poispäinkäännöksen. Sain tuplalähetyksellä Ricon irtoomaan puomin jälkeiselle hypylle (oon tosi huono näissä, pitäis treenata) ja ehdin hyvissä ajoin tekemään poispäinkäännöstä, mut Rico tulikin pituuden ohi kun en ohjannut kunnolla. Pyörimisen tuloksena hylky.
Viiminen rata loppu ennen kun ehti alkaakaan, päästiin 5-6 estettä jonka jälkeen mentiin pois. Rataantutustumisessa katoin että koira tulee helposti 3B hypyn ohi jos jään ottamaan koiraa vastaan 3A hypyn siivekkeen kohdalle, mutta en keksinyt muutakaan kun 2 ja 3A hypyn välillä oli niin pitkä matka. Rico siis tuli 3B hypyn ohi, korjattiin ja jatkettiin matkaa. 6 putken jälkeen käänty väärään suuntaan ja lopulta meni putkeen kun oli tarkoitus mennä A:lle.
Treenataan siis putkijarrutuksia ja kontakti-putki yhdistelmiä. Matolle olis hyvä kans päästä treenaamaan välillä karsintoja ajatellen.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Pöytätreeni

Nyt treenattiin oikeesti kerranki pöytää joka usein jää unholaan. Nyt pöytä suju jo paljon paremmin kun mitä keskiviikon treeneissä. Treenattiin pöytää vähän samalla periaatteella mitä tokossa ruutua, palkka valmiiks pöydälle ja koira saa syöksyä suoraan lelulle. Paikan näyttäminen ja hetsaus toimi tässä kans hyvin, jatketaan harjoituksia. Pöydän lisäks treenattiin poispäinkäännösten ja sylkkäreitten käännöksiä paremmiks ja tarkemmiks suoran palkan avulla. Helposti koira hyppää viistoon eikä malta kääntyä tiukkaan. Rico oli aika hieno mies ja muisti hyvin että tiukalla käskytyksellä kuuluu hypätä tarkkaan :)
Rico hengaili sinä aikana kun tein radan ryhmäläisiä varten ja sit tehtiin se muutamaan kertaan läpi. Koutsi oli suunnitellu yhden kohdan niin vaikeeks että ei itekään saanut sitä heti oikeen onnistumaan ni oli pakko vähän helpottaa ryhmäläisiä varten ;) Putkijarrutuksen ei oikeen tahtonu muistua pojan mieleen ja tästä piti muistuttaa aika moneen kertaan. Ongelma tais osittain johtua siitä, että suoran putken takana oli kepit, jotka vetää Ricoa tosi paljon puoleensa aina. Keppien ohitustilanteita pitäis treenata enemmän..

torstai 1. huhtikuuta 2010

Valmennusryhmän treenit 31.3.


Reilun parinkymmenen esteen rata, jossa oikeen kiusaksi pöytä osana rataa. Treenattiin jo ennen omaa vuoroa mini pöydällä kentän laidalla eikä tahtonut oikeen onnistua :D Rico vaan koitti yllättäen tarjota nenäkosketusta pöydältä :D Pitäsköhän tätäkin muistaa treenata ettei käy köpelösti kisatilanteessa niin ku marraskuussa. Lopulta saatiin onnistumisia, mutta Rico jää helposti ihan pöydän reunalle ja tasapainottelee parhaansa mukaan jottei tippuisi alas. Tästä tehdään nyt tosi kiva juttu ihan heti seuraavalla kerralla. Radan alun sylkkäri toimi yllättävän hyvin, epäröisin hiukan onko se sopiva ohjaus siihen kohtaan, mutta päätin, että ite tunnen koirani parhaiten ja luotan siihen että se osaa ja kääntyy hyvin. Ja kääntyhän se, ei vilkuillu viereisiä esteitä. Radalla pöytä meni samaan malliin kun yksittäisenä treenattunakin, Rico keikkuu reunalla, mutta menee sinne kumminki, joskaan ei hae sitä samalla tavalla kun muita esteitä. Pöydältä eteenpäin esteet 8-10 oli tosi hankalasti radalla ja lähes joka kerta Rico hyppäsi 8 hypyn jälkeen väärän hypyn vaikka tein mitä. Tää tuotti aika lailla ongelmia. Etenemällä kunnolla sinä aikana kun Rico oli pöydällä ja tiukasti käskyttäen saatiin lopulta onnistumaan ainakin muutama kerta. Pyöritys siivekkeen ympäri esteellä 12 toimi aika hienosti, Rico tuli hienosti mukana, ei hakenut muita esteitä ja oli suht nopee. Pitää harkita pyörittämisen käyttämistä jatkossakin. Backlap tosi hyvä esteellä 15 vaikka oli vaikea paikka. Muurin palikat lensi kerran takaaleikkauksella, Rico koittaa kääntyä liian tiukasti, treenataan lisää. Pakkovalssi lopussa ja saksalainen hienoja. Radassa sain käyttää aika paljon eri tekniikoita ja oli taas ihana huomata, että Rico tekee ne ihan sika hienosti kuhan ohjaan kunnolla ja välillä muutenki :)
Kuvaaja: Sirpa Saari