keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen agilityt















Pääsiäisloma alkaa olla lopuillaan, viikko Suomessa on taas hurahtanut ihmeen nopeasti ja on aika palata Uppsalaan iltalaivalla. Aina sitä tuntuu tänne tultaessa että ehditään tekemään vaikka ja mitä ja sitten seuraavaksi on jo aika lähteä takasin :D Hyvillä mielin silti palataan, viihdytään oikein hyvin Uppsalassa :)
Viikon aikana ehdittiin kisata kahtena päivänä Turussa, Tsaulla sekä Att:llä. Suomeen tultaessa hiukan jännitti päästäänkö kisaamaan kun ei Ruotsin päässä oltu ehditty treenaamaan tauon jälkeen, joten en tiennyt onko jumeista johtunut ontuminen ohi ja Rico kunnossa. Ensi töikseni kävinkin siis tekemässä pienen treenin omalla hallilla, jotta näen miten liikkuu. Arkielämässä ei oo näkynyt mitään merkkejä epäpuhtaasta liikkumisesta levon jälkeen eikä myöskään treenin aikana tai sen jälkeen ilmennyt mitään joten päätin kisata. Kisoissa pyysin vielä muutamaa tuttua katsomaan miltä liikkuminen ja hyppääminen näyttää, itse kun ei välttämättä radalla juostessa huomaa kaikkea mitä kentän reunalta.

Kisatessa kuitenkin Rico tuntui onneksi liikkuvan oikeen hyvin :) Sen sijaan moni muu koira näytti mun silmään liikkuvan huonosti :/




















Fiilis mikä pääsiäiskisoista jäi on kyllä aivan mahtava, me ollaan taas iskussa!! Kaikki tuntuu helpolta ja onnistuu, Rico menee kun unelma, sitä parempaa koiraa ei kyllä ole <3 Mulla on tunne siitä, että vuosi 2012 on meidän vuosi, nyt me näytetään taas mihin me pystytään :) Turhaan huolehdin siitä, että otetaan takapakkia Ruotsissa, kyllä sitä vähällä treenaamisella ja kisaamisella pystyy ihan samaan kun vaan uskoo itseensä ja koiraansa sekä ennen kaikkea muistaa pitää hauskaa ilman paineita.

Tulossaldo kisoista 4 nollaa 7 radasta sijoituksilla 3, 5, 3 ja 10!!!Meidän nollaprosentti on hurjassa nousussa! Ne radat, joilta nollaa ei tullut oli kyllä niin hienoja kanssa eikä paljosta kiinni että leijailen pilvissä vielä jonkin aikaa :)

Linkit Tsaun kisaratoihin:

Kisa A http://www.youtube.com/watch?v=iG-nonPE8kA&list=UUL2fmRfIbS1GVG3tCHIDfUw&index=9&feature=plcp

Kisa B http://www.youtube.com/watch?v=_P4JoTSMCNE&list=UUL2fmRfIbS1GVG3tCHIDfUw&index=8&feature=plcp
Opetus: Ohjaa loppuun asti..

Kisa C: http://www.youtube.com/watch?v=hYgMBQYMFw0&list=UUL2fmRfIbS1GVG3tCHIDfUw&index=7&feature=plcp
Opettele olemaan ajoissa valsseissa :D

Kisa D: http://www.youtube.com/watch?v=Zw5k9a8j5Jc&feature=relmfu
Tyhmä moka lopussa, neljä kisaa on ehkä liikaa yhdelle päivälle.



Linkit Att:n kisaratoihin:

Kisa A: http://www.youtube.com/watch?v=kR-BDZx_Osg&list=UUL2fmRfIbS1GVG3tCHIDfUw&index=3&feature=plcp
Jännitys saa mut työskentelemään tehokkaasti, viiminen kisaaja luokassa ja vaan 2 nollaa radalta ennen meitä :)

Kisa B: http://www.youtube.com/watch?v=ShTLsfM0hWQ&list=UUL2fmRfIbS1GVG3tCHIDfUw&index=2&feature=plcp
Niin pienestä kiinni! Hitto kun olis heittäny koiran toiselta puolelta kepeille, tehnyt pikasen persjätön puomin jälkeen.

Kisa C: http://www.youtube.com/watch?v=TCk0csnQdZA&list=UUL2fmRfIbS1GVG3tCHIDfUw&index=1&feature=plcp
Loppukuvio ihan hirveen näköstä pelastelua, mutta pysyipä nollana. Tee suunnitelma ja pysy siinä, älä vaihda myöhemmin sellaiseen mitä et oo kokeillu..

Kuvat: Sirpa Saari