Elämäni kelpie on poissa :'(

Kuvat: Sirpa Saari

Kun perheeseen hankitaan lemmikki ollaan siitä tietoisia, että nämä karvaset, aina niin iloiset perheenjäsenet ei valitettavasti ole täällä meidän kanssa niin pitkään kuin me. Jossain vaiheessa tulee se hetki kun on aika hyvästellä rakas ystävä, hetki johon ei koskaan ole valmis, hetki joka aina tulee liian pian. Jälkeenpäin toivotaan, että kunpa olisi saanut olla yhdessä vielä hetken pidempään...

Ennen joulua jouduin tekemään elämäni kamalimman ja vaikeimman päätöksen, päätöksen joka vieläkin tuntuu osittain niin väärältä, viiltää sydäntä, satuttaa ja saa kyyneleet silmiin. Cindyn oli aika jättää meidät, päästä ikuiseen uneen, taivaan agilitykentille kirmaamaan ja kissoja jahtaamaan.. <3

Cindyllä todettiin kohtutulehdus. Oireet tulivat ihan yllättäen ja mentiin heti lääkäriin. Ymmärsin että nyt on jokin pahasti vialla, koira joka ei yleensä näytä kipujaan käyttäytyi todella oudosti, herätti keskellä yötä tullen vinkumaan mun luo, hätääntyneenä että jokin on vialla. Cindy tärisi ja läähätti kuin olisi ollut pahin helleyö kesällä, oli levoton eikä malttanut nukkua. Päivällä todettiin tulehdus. Purskahdin itkuun heti lääkärissä eikä kyynelille tullut loppua..Antibioottikuuri ja suositus että leikkaukseen pikimmiten. Muutaman päivän mietin eri vaihtoehtoja, millä saisin Cindyn Suomeen leikattavaksi kun Ruotsissa leikkaus olisi ollut kaksinverroin kalliimpi mitä Suomessa, voisiko odottaa kunnes mennään jouluksi Suomeen. Kun Cindyä seurasin siinä tilassa muutaman päivän, ihan voimattomana, päivät vaan nukkui, ulkona kävi vain asioillaan ja halusi samantien sisälle, iltasin kannoin hänet sänkyyn nukkumaan, kun hän makasi vetelänä sohvalla eikä tuntunut jaksavan liikkua.

Teki niin pahaa katsoa aina niin pirteää ja iloista häsähäsä rouvaa siinä kunnossa. Päätös, joka ei alunperin edes käynyt mielessä, alkoi tuntua järkevältä vaihtoehdolta. Vielä viime hetkillä olin perumassa tekoni, kunnes ihana vanha mies eläinlääkäri, jolle Cindyn vein tutkittuaan ammattitaitoisesti pikku tytön, sanoi että hän mun tilanteessa antaisi toisen nukahtaa ikuiseen uneen, ettei mun tarvitse syyttää siitä itseäni... Niin on parempi kun ottaa huomioon Cindyllä olleet patit, nukutuksen riskit vanhalle koiralle, leikkaus kun kropassa on tulehdus päällä, toipumisaika ja tulehdusvaara leikkauksen jälkeen… Epävarmalla äänellä sanoin ”ja, jag vill göra det” ja kirjoitin käsi täristen ja silmät vuolaasti vettä valuen alle paperit missä hyväksyin toimenpiteen.

Olo on edelleen kamala, mikään ei vie pois tätä tunnetta mikä mulla syvällä sisimmässä on. Mun ensimmäinen ikioma koira on poissa, koira jollaista ei ole toista, jonka paikkaa kukaan ei pysty täyttämään.

Nyt Cindy on siellä missä sillä ei oo kipuja eikä huolia, heiluttaa häntää niin että koko takaosa veivaa mukana. Hoivaa perheen edesmenneitä muita koiria Dickyä ja Nannaa, pitää huolta että niillä on kaikki hyvin, niin kuin aina ennenkin. Mun aina niin huolehtivainen Cindy. Kun joku edes aivasti, yskäisi tai niiskutti, ryntäsi Cindy auttamaan ja lohduttamaan, varmistamaan että kaikilla on hyvä olla. Vieraatkin koirat sai kuulla kunniansa jos kehtasivat hänen silmien alla riehua holtittomasti tai jos joku pentu tuli meillä käymään tehtiin sille hyvin nopeasti selväksi kuka talossa määrää. Paljoa ei siihen vaadittu, Cindy kun oli koira isolla K:lla, sanatonta valtaa omaava pikku poliisi.

Kiitos kaikista niistä vuosista kun kasvettiin yhdessä, kun olit mun tukena vaikeina hetkinä ja kaikesta siitä mitä mulle opetit, ja siitä että näytit miten upeaa on harrastaa koiran kanssa.

Me kaivataan sua Ricon kanssa ihan hirveästi, en unohda sua koskaan ♥

Nuku hyvin rakas ♥



Kuvat: Sirpa Saari